sunnuntai, 27. tammikuu 2008

American Idol

Kaikki on suurempaa tuolla rapakon takana sanotaan ;)

Vähintäänkin hauskempaa. En äsken voinut olla kuin nauramatta koko American Idolin erikoispitkän jakson ajan! Meitä on moneen junaan sanoisin. Loppukohtaus, jossa eräs hauskan näköinen pieni mies lauloi, oli minusta aivan äärimmäisen hauska :D Randyn, Paulan yhdyttyä mukaan nauroin jo lattialla :D Onko huumorintajussani jotain vikaa, vai naurattiko se jotakuta toista? :D

Jokatapauksessa sain tästä täksi illaksi naurut itselleni ja myös biisin joka soi päässäni varmasti huomennakin :D Olihan ohjelmassa minusta erittäin hyviäkin esiintyjiä. Pidin erityisesti siitä jakson loppuvaiheilla esiintyneestä tummaihoisesta kauniista naisesta :) Ihmettelin kovasti, kun tuomarit sanoivat hänen kuulostavan vanhanaikaiselta yms. minusta hänellä oli upea ääni ja hän näytti upealta muutenkin. Tosin, en ole kovinkaan hyvä sanomaan mitään kenenkään lauluäänen ynnä muun sellaisen tasosta, kun en noista asioista mitään tiedä. Taidan kuitenkin ensi sunnuntainakin viihdyttää itseäni tällä amerikan versiolla Idolsista. Ja oli kaikin puolin mielenkiintoista :)

lauantai, 26. tammikuu 2008

Kirka - Aamu <3

Olipa mukava herätä auringonpaisteeseen tänä aamuna. Kävin suihkussa ja söin rauhassa aamiaista auringon täyttämässä huoneessa. Ei olisi aamu voinut paremmin alkaa <3 Oliko jollain muullakin näin ihana aamu? :) Jokaisen pitäisi saada tällainen aamuherätys! <3

Tänään lupaan olla hyvällä tuulella koko päivän :D <3

lauantai, 26. tammikuu 2008

Leevi and the leavings - Elämää

Edelleen on hiukan tylsää. Olen herännyt tänään aikaisin kouluun ja nyt päätin valvoa, että nukun huomenna mahdollisimman myöhään. <-- 0__o ? sitten kokkailen aamulla jotain herkullista ja suuntaan kohti Helsinkiä. <3 Pittääpi muistaa se iPodi lataa ennen junamatkaa :O

Pohdin Leevi and the leavingsin parasta kappaletta, ehdotuksia? ;DD

perjantai, 25. tammikuu 2008

Disney

Mun purkka näyttää mulle keskisormee :((

Tänään ei ole MITÄÄN menoa missään ja se hiukan kyrvättää. Koneen ääressä on mukavaa, varsinkin kun on taas uudet musalataukset tulossa. Se ei kyllä ole juurikaan mukavaa, että tuon iTunesin kautta on niin ärsyttävä laittaa iPodiin musiikkia, olen kovin hermona aina kun joudun niin tehdä. >:( GRR. Se alkaa muutenkin taas olla täynnä ja pohdin mitäköhän ihanaa sieltä ottaisi pois.

Kuunteleeko _kukaan_ ahkerasti Disneyn piirretyissä olevia lauluja? Ne ovat suoraan sanottua useamman päiväni pelastus. Kukaan ei voi olla hymyilemättä Oliverin ja kumppaneiden _Once upon a time in new york citylle_ TAI Phil Collinsin upeille tulkinnoille esim. Tarzanissa ja Brother Bearissa. Ne ovat suorastaan loistavia ja voin melkein hyvällä omalla tunnolla sanoa, että _jokainen_ kappale on omalla tavallaan aivan ihana<3 Koska moneen kappaleeseen liittyy voimakkaita tunteita myös elokuvissa, herättävät ne niitä myös minussa ja usein myös ovat suoraan liitettävissä omiin tunteisiini tai siihen mitä tapahtuu. Ennen musiikki oli minulle lähinnä asia, jonka yhdistin suoraan tanssiharrastukseeni, mutta nyt lähes poikkeuksetta kuuntelemani kappale kertoo kaiken sen hetkisestä mielialastani. Ilmiö ei sinänsä ole ihmeellinen, mutta uusi itselleni.

perjantai, 25. tammikuu 2008

Muotitietoinen

Kaikkien mielestä Leevi and the Leavings on paras bändi, eikö niin? ;D

Haluan ostaa sen levyn, _Tribuutti Leevi and the Leavingsille_ Siinä on just mun lempibiisejä,mut en vaan tiiä miltä se sit kuulostaa sit muiden covereina. ähäh. Voin muuten suositella kyseistä bändiä, jos joku muka on elänyt niin ämpärissä, ettei siitä tiedä. Trust me, it's hot stuff. Toivoisin niin, että voisin palata jonnekkin aikojen alkuun ja nähdä sen livenä. Oli niin vaan mainiota.

Tänään toivon kuulevani jotakin uutta huippumusaa, Pendulumiin hurahdin jo täysin.